Työhuone

Työhuone-sarjassa vieraillaan erilaisten kulttuurialan toimijoiden työhuoneilla tutustumassa muun muassa tunnelmaan ja työpöytien yleiseen järjestykseen.

Kruununhaan sydämessä, vaaleanpunaisessa sisäpihan kivirakennuksessa sijaitsee työhuonekollektiivi, jonka jäseniä yhdistää intohimo musiikkiin.

Kun kääntyy Mariankadulta kaariholvisen porttikongin alta sisäpihalle ja suuntaa kohti pihan perää, alkaa olla lähellä tämän kertaista työhuonettamme. Rakennus, jonka toisessa kerroksessa sukellusvenefiilistä hennosti hehkuva das Båt -työhuone sijaitsee, on sympaattinen kaksikerroksinen kivitalo. Itse työhuonetila käsittää viisi hiukan erikokoista työhuonetta, kaksi äänieristettyä soittohuonetta, sekä yhteisen keittiö- ja oleskelutilan. 

Antti Hirsiahon, Saku Kujalan, Rami Mursulan, Jukka Nurmelan ja Jerry Ylkäsen työhuoneella hommat liittyvät usein jollain lailla musiikkiin. Ja jollei nyt ihan jokainen projekti ole musiikkitaustainen, niin onneksi työt tehtyään voi siirtyä soittohuoneen puolelle rentoutumaan. Työhuoneen asukeista löytyy muun muassa äänisuunnittelijoita, tv- ja elokuvaleikkaajia, graafikoita ja animaattoreita. 

Paikan historia on mielenkiintoinen. Työhuoneen kattopalkeissa on nostalginen vuosilukukaiverrus 1889, jolloin rakennus on toiminut hevostaksien tallina. Yläkerta, jossa työhuone nykyään sijaitsee, on ollut ennen heinävarastona. Entisajan takseja on tankattu yläkerran lattiassa olleista aukoista, joista heinää on heitetty alakerrassa levähtäville ajopeleille. 1900-luvun alkupuolella hevoset muuttivat muualle ja sen jälkeen rakennuksessa onkin pyöritetty jos jonkinmoista bisnestä. Vanhojen sähkötaulujen nimikyltit kertovat muun muassa pienestä ompelimosta. Ennen nykyistä työhuonekollektiivia tiloissa on toiminut myös erilaisia pieniä elokuva-alan yrityksiä, kuten esimerkiksi Lumifilm Oy.

Kuinka miehet sitten päätyivät rakentamaan yhteistä työpaikkaansa tähän tilaan? "Tarkoituksena ei ollut alunperin hommata näin isoa tilaa mutta kun se sattumalta tuli vastaan päätettiin siihen lähteä. Tilaisuus oli liian hyvä hukattavaksi, siihen oli pakko tarttua", kertoo työhuonetta alusta lähtien kokoamassa ollut äänisuunnittelija Jukka Nurmela. Työhuoneen keskeinen sijainti Helsingin Kruununhaassa ja vapaat kädet tilan remontoimiselle antanut vuokranantaja nopeutti vuokrauspäätöstä huomattavasti. Ja koska tilaa oli yhtäkkiä niin paljon, oli mahdollista alkaa toteuttaa unelmia. Jokaisen musiikkiin intohimoisesti suhtautuvan ihmisen haaveena on tietysti oma studio ja sellainenhan sitten ilman muuta päätettiin rakentaa. "Se oli ihan fantasiaa aluks, ajateltiin että olishan se ihan kivaa jos siinä olisi reenis samassa ja oishan se kiva että siellä vois ihan oikeasti äänittääkin, mutta unelmien toteutuminen ja tilojen löytyminen oli lopulta ihan sattumaa." 

Vuokrasopimus tehtiin kaksi vuotta sitten keväällä ja siitä alkoi yhdeksän kuukauden mittainen remontti. Kaikki tilan pinnat uusittiin. Lattiasta revittiin sininen kokolattiamatto ja väliseiniä pystytettiin. Kaikki ei ole vielä ihan mallillaan ja pientä raksattavaa löytyy sieltä ja täältä, ainakin tilan asukkien mielestä. "Nyt on iskenyt remonttiähky ja viimeistely on kesken, mutta pikkuhiljaa", summaa Nurmela.

Vieraillessamme työhuoneella perjantai-iltana ei asukeilla ole kiire vielä minnekään. Das Båtilla viihdytään vähän liiankin hyvin ja kynnys kotiin lähtöön on usein korkea. Onneksi isomman soittotilan kattoikkunasta kajastava valo selventää siellä soitteleville mikä aika päivästä on meneillään -ellei sitten sukelleta todella syvissä vesissä.