Kylässä

Kylässä ollaan! Tutustumme koteihin, kaupunkeihin ja jos hyvin käy, myös ihmisiin alkuasukkaan opastuksella.

Koskematon Myanmar hurmaa aitoudellaan.

Mitä sinulle tulee mieleen maasta nimeltä Myanmar, jota myös Burmaksi kutsutaan? Kenties olet kuullut vapaustaistelija Aung San Suu Kyin nimen tai Myanmarin vanhoista buddhalaisista temppeleistä. Mutta voi olla, että jo maan sijoittaminen kartalle tuottaa vaikeuksia. Siellä se silti on, kietoutuneena Thaimaan, Laosin ja Kiinan väliin Kaakkois-Aasiaan. Minulle Myanmar oli mysteeri, kunnes ystäväni ilmoitti lähtevänsä sinne parin vuoden YK-komennukselle. Oli siis lähdettävä omin silmin katsomaan mistä Myanmarissa on kyse.

Myanmariin pääsee kätevästi Bangkokista reilussa tunnissa, kunhan muistaa sinne vaadittavan viisumin ja sileitä dollareita takataskuun.Viisumin hankinta onnistuu verkossa mutta Myanmarin valuuttaa voi vaihtaa ainaostaan paikanpäällä ja pakasta vedetyillä uusilla sileillä dollareilla. Ruttuisia ei oteta vastaan ja pienillä seteileillä on todella huono kurssi.

Lentokoneen laskeutuessa Yangoniin, Myanmarin suurimpaan kaupunkiin kulttuurishokki iskee. Bangkokin ja Thaimaan jälkeen maa tuntuu todella köyhältä ja alkeelliselta. Kadut ovat huonossa kunnossa, ohi ajavissa busseissa on mies puupalikan kanssa toimittamassa jarrujen virkaa ja rakennuksista monet ovat luhistumispisteessä. Huomaan myös että puhelimeni on mykkä. Ulkomaalaiset verkot eivät toimi Myanmarissa. Nykyisin sentään paikallisen sim-kortin voi ostaa pikkurahalla. Ei ole kauaa kun se maksoi useita tuhansia dollareita.

Lentokentällä vastassamme on ystäväni autonkuljettaja. Lähes kaikilla maassa asuvilla ulkomaalaisilla on autonkuljettajat, lastenhoitajat, kodinhoitajat, puutarhurit ja muuta palvelusväkeä. Autonkuljettaja selittää meille liikenteen mahdottomuutta ja ruuhkaa, jota Yangonissa tuntuu todella riittävän. Autojen määrä kaupungissa on lisääntynyt järjettömällä tahdilla eikä infrastruktuuri ole pysynyt perässä. Jo nyt autolla liikkuminen tuntuu hyvältä keinolta menettää hermonsa täysin. Pysähdymme lounaalla 'teahousessa', paikallisessa ravintolassa jossa syömme dosaa, intialaistyyppisiä tattarilettuja linssi- ja jogurttikastikkeen kera ja juomme tietenkin teetä. Ruoka katetaan maalattiaiseen hämärään tilaan, jossa istumme pitkien pöytien ääressä pikkuruisilla jakkaroilla. Tällaisia paikallisia kuppiloita löytyy kaikkialta.  

Myanmarin historiaan kuuluu monia mullistavia ja traagisia käänteitä. Britin hallitsivat Myanmarissa reilun 100 vuotta toiseen maailmansotaan saakka. Tämä näkyy vieläkin vahvasti Yangonin kaltaisen suuren kaupungin kolonialistisessa arkkitehtuurissa sekä vanhempien ihmisten englannin kielitaidossa ja yllättävästi myös oikealta puolelta ajettavissa autoissa. Liikenne on tästä huolimatta vasemmanpuoleista kuten meillä. Sotilasjuntta taas on hallinnut maata viimeiset reilun 50-vuotta, jonka aikana maa on ollut lähes täysin eristyksissä muista maista. Tänä aikana olot ennen rikkaassa ja kehittyneessä maassa ovat kurjistuneet. Ihmiset ovat joutuneet elämään köyhyydessä ilman sananvapautta tai muita perusoikeuksia. Maa avasi ovensa ulkomaailmalle vasta noin kaksi vuotta sitten.

Yangonin kaduilla liikkuessa on jo aivan tavallista nähdä reppureissaajia ja englantilaisia eläkeläisryhmiä, mutta heti suurimpien kaupunkien ulkopuolella turisteja näkee vähän. Tiet ja junaraiteet ovat huonossa kunnossa, joten nopein ja helpoin tapa liikkua on lentää paikasta toiseen. Lentokoneet tosin eivät nekään ole uusimpia mahdollisia. Saimme mahdollisuuden lähteä YK:n kenttämatkalle mukaan Shanin maakuntaan Myanmarin pohjoisosiin. Siellä tavallisilla reissaajilla on oikeus vierailla vain tietyillä alueilla. YK:n työntekijöiden mukana pääsimme 'suljetuille' alueille, jossa liikkumiseen tarvitaan pätevä syy ja luvat erinäisiltä viranomaisilta. 

Myanmar on maailman toiseksi suurin oopiumin ja heroiinin tuottaja ja tuotantomäärät kasvavat. YK yrittää vuoden 2014 alussa aloittamallaan projektilla tukea unikonviljelyn vaihtamista kahvinviljelyyn. Tulokset ovat lupaavia. Kahvipensaat näyttävät viihtyvän hyvin samanlaisissa oloissa kuin unikko. Pittoreskeissa vuoristokylissä ja kuvankauniilla unikkopelloilla kierrellessä ei ajattele olevansa keskellä maailmanlaajuista huumebisnestä. Mutta silmänkantamattomiin vuorenrinteitä peittävät unikkopellot kertovat ongelman laajuudesta. Unikon viljely on paikallisille houkuttavaa, sillä sato haetaan suoraan kylistä ja viljelijät saavat siitä käteistä. Helppoa ja yksinkertaista verrattuna muuhun viljelyyn, joskin laitonta. Unikko jalostetaan heroiiniksi Kiinan ja Myanmarin rajaseuduilla josta se kuljetetaan Kiinan kautta kohden kansainvälistä kauppaa.

Tavallisen Myanmarilaisen elämästä huumetuotanto on silti kaukana. Köyhyydestä huolimatta ihmiset ovat kaikkialla iloisia ja ystävällisiä, eikä ryöstetyksi tulemista tarvitse pelätä. Iltaisin kylät ja kaupungit hiljenevät kymmeneltä ja myöhään auki olevia baareja löytää muutaman ainoastaan Yangonin kaltaisesta miljoonakaupungista. Vaikka sotilashallinnon mielivaltainen kontrolli varjostaa edelleen elämää on ovet nyt ulospäin avattu. Istuessamme viimeisenä iltana ravintolassa Yangonin läpi virtaavan joen rannalla, voimme vain todeta perusteellisen mullistuksen olevan käynnissä.  Kansainväliset hampurilaisketjut ja kahvilat puuttuvat vielä katukuvasta mutta globaalit vaikutteet virtaavat Myanmariin kiihtyvällä tahdilla.

Vanhaan satamamakasiinin avatussa tyylikkäässä ravintolassa drinkkimme tarjotaan kaikki hipsteri-standardit täyttävistä emalimukeista. Tilaamme lyhyeltä listalta sandwichejä. Ne täytetään kokonaisilla grillatuilla taskuravuilla ja salaattiin sekoitetaan hapatettuja teelehtiä. Taustalla soi trendikäs länsimainen musiikki. Ravintolan perusteella voisimme olla Berliinissä tai Helsingin Kalliossa. Ulkoa auton kovaäänisistä pauhaava burmankielinen julistus ja ravintolan ohi ihmisvilinässä suhahtelevat polkupyörätaksit tuovat meidät kuitenkin juuri tänne, Myanmarin lämpimän pimeään iltaan.