Ihmiset

Juttusarjassa kohdataan tekijöitä ja toimijoita muotoilun maailmasta.

Vaatesuunnittelija Tuula Pöyhönen rentoutuu töitä tekemällä ja potee kroonista matkakuumetta.

Kruununhaassa entiseen Silmun neuletehtaaseen rakennettuun asuntoon astutaan sisään suoraan kadulta. Kodin eteishallissa vierailijan vastaanottavat seinälle ripustetut esikoispojan ja aviomiehen yhdessä veistämät puupääkallot. Eteisessä on toiminut aikaisemmin myös perheen äidin, vaatesuunnittelija Tuula Pöyhösen, 46, kotikauppa Onni, jossa on ollut esillä hänen oma vaate-ja asustemallistonsa.

Juuri Intian lomalta palanneen touhukkaan perheen kodissa huomio kiinnittyy olohuoneen katosta roikkuviin puisiin voimistelurenkaisiin ja köyteen. Valkoinen nahkainen nojatuoli on kirpputorilöytö, jonka asukkaat ovat maalanneet mieleisekseen. Täysin valkoiseen loft-tilaan väriä tuovat ainoastaan kotikaupan tuotteet sekä olohuoneen kirjapinot ja lelut. Olohuoneesta avautuvat pariovet johdattelevat keittiötilaan, jossa iso puinen ruokapöytä ja suunnittelijan kaksi ompelukonetta toivottavat vieraan tervetulleeksi.

Viimeisen kuluneen vuoden aikana Tuula Pöyhönen on tullut tunnetuksi ennen kaikkea Marimekon suunnittelijana. Hän on suunnitellut Marimekolle vaatteita, asusteita, sisustus- ja lastentuotteita vuodesta 2011 alkaen.

”Ompelin ensimmäisten Marimekolle suunnittelemieni vaatemallien prototyypit itse, niin kuin usein teen. Se on todella antoisaa, koska siinä syntyy erilaisia ratkaisuja kuin pelkästään piirtämällä suunniteltaessa.”

Marimekolle työskentely ei ole rajoittanut suunnittelijan luomiseen liittyvää vapautta.Taiteellisuus ja kaupallisuus eivät ole hänen mielestään vastakohtia vaan kuuluvat parhaimmillaan yhteen.

”Taiteen tehtävä on herättää ajatuksia ja luoda uutta. Teollinen puolestaan monistaa asioita ja tuo ne useiden ulottuville.”

Pöyhönen vietti lapsuutensa Jyväskylässä. Hän varttui Karjalasta kotoisin olleen hoitotädin hoivissa sillä aikaa kun vanhemmat kävivät töissä. Perhe asui Saunatiellä Valmetin tehtaan työntekijöille rakennetussa kerrostalossa. Suunnittelija muistelee aikaa hyvin yhteisölliseksi. Tien päässä oli saunarakennus, jossa tehtaan työntekijät löylyttelivät yhdessä aina lauantaisin.
Pöyhösen lahjakkuus näkyi jo koulussa. Hän muistaa opettajan sanoneen, että ei sinun tarvitse mennä ammatinvalintatesteihin, sinustahan tulee taiteilija. Teini-iässä Pöyhönen mietti hetken teatterilavastajan ammattia, mutta pian pehmeät materiaalit alkoivat kiinnostaa. Lukion jälkeen hän opiskeli vuoden kudontaa Kuopiossa. Sitten matka jatkui pääkaupunkiin. Pöyhönen suoritti kursseja Helsingin yliopiston käsityötieteiden laitoksella yhden lukuvuoden, kunnes pääsi opiskelemaan vaatesuunnittelua Taideteolliseen korkeakouluun.

Pöyhönen on nähnyt uransa aikana suomalaisen vaateteollisuuden eri vaiheita. Vuoden 1994 taiteen maisteriksi valmistumisen jälkeen hän sai työskennellä suomalaisissa yrityksissä kuten R-Collectionilla, Stockmannilla, Skannossa ja Luhta Homella. M.A.S.I Companyn Lee Cooper -farkkumerkillä Pöyhönen työskenteli 2000-luvun puolivälissä. Toisen äitiyslomansa aikana työn sisältö oli muuttunut eikä tehtävät olleet enää tarpeeksi haastavia. Suunnittelijan oli mietittävä tulevaa suuntaa elämässä. Oman Onni-merkin synty oli käännekohta sekä ammatillisella että henkilökohtaisella tasolla.

Pöyhösen mielestä Suomen tekstiiliteollisuus on lähes kuollut tai ainakin kituvaa tällä hetkellä. Hänen mukaan viime vuosina juuri valmistuneilla suunnittelijoilla ei ole ollut muuta mahdollisuutta kuin perustaa oma yritys. Hän peräänkuuluttaa valtion ja muiden tahojen rahallista tukea suomalaiseen muotoiluun.

”Muistan rehtori Yrjö Sotamaan puhuneen eräässä paneelikeskustelussa siitä, miten Suomi-ihme saatiin aikaiseksi 1950–60-luvuilla. Valtion panos oli merkittävä muotoilijoiden osallistumisissa Milanon Triennaaleihin. Lähemmiltä vuosilta, 1980-luvulta, hyvänä esimerkkinä voi mainita Belgian, jossa valtio päätti vahvistaa kotimaista vaateteollisuutta suuntaamalla tuen suoraan suunnittelijoille. Syntyi ’Belgian kuutoset’ ja siitä seurannut antwerpeniläisen muodin ilmiö, josta muun muassa Pöyhösen arvostama kulttisuunnittelija Martin Margiela nousi yleisön tietoisuuteen.”

Pöyhösen suunnittelemat vaatteet ja asusteet ovat oivaltavia, jopa humoristisia. Niissä on nähtävissä leikittelevän pehmeä muotokieli ja taitava värien käyttö. Pöyhönen pyrkii suunnittelemaan laadukkaita ja kestäviä tuotteita, jotka hyvillä tai poikkeavilla ominaisuuksillaan puolustavat paikkaansa tavarataivaassa. Muotoilijan mielestä ideoiden haistelussa ja tekoprosessissa tärkeintä on seurata omaa vaistoa ja luottaa siihen.

”Kiinnostavinta on havaita ilmiöitä tai trendejä siinä vaiheessa, kun niillä ei ole vielä nimiä. Innostun myös lähellä olevista ihmisistä ja asioista. Pienet lauseet jossain jonkun sanomana suuntaavat ajatukset kokonaan uuteen maailmaan.”

Tällä hetkellä Pöyhönen keskittyy täysin Marimekolle suunnittelemiseen, ja Onni-kotikaupan toiminta on tauolla.

”Olen miettinyt, että tuskin pelkillä Lee Cooperin koristelluilla taskunäytteillä olisin vakuuttanut Marimekon väkeä. Luulen, että asiaan vaikutti Onni-tuotteet ja osallistuminen Mari Savion ja Kati Rapian Surrur – Tee oma Marimekkosi -kirjaan ”, Pöyhönen pohtii.

Vaikka Pöyhönen sanoo, ettei hänellä ole tapana haaveilla, hän tunnustaa unelmoineensa siitä, että jonain päivänä saisi suunnitella malliston Marimekolle. Joitakin vuosia sitten suunnittelija yritti ottaa yhteyttä Marimekkoon, mutta turhaan. Hän ei lannistunut, vaan jatkoi sitkeästi ja lopulta suunnittelijan sinnikkyys palkittiin.

Arkisin työprosessin vaiheesta riippuen, hän piirtää, kaavoittaa tai ompelee, joko kotonaan tai Marimekko-talossa Herttoniemessä. Suunnittelija nauttii hiljaisuudesta, äänettömästä tilasta ja työnteon rentouttavasta vaikutuksesta. Hän tarttuu epäröimättä mahdollisuuksiin ja uskoo intuitioon.

”Olen aika impulsiivinen ja pyrin toteuttamaan asioita tässä ja nyt sitä mukaan kun tilanteita tulee vastaan. Parasta on se, mitä juuri nyt voi antaa ja saada”, Tuula Pöyhönen sanoo.