Helsingin Iso Roobertinkadulla sijaitseva pieniin paikallisiin merkkeihin keskittyvä liike sai viime keväänä uuden nimen, Frank/ie. Aikaisemmin myymälä tunnettiin nimellä Ovvn lähes seitsemän vuoden ajan.

Jänisnaamari, täytettyjä eläimiä ja valkoisia siroja luita, työpöytä muistuttaa eläintieteilijän laboratoriota. Mutta mustepurkit, pensselit, luonnokset purppuralla seinällä ja isonäyttöinen tietokone kertovat, että olemme luovan ammattilaisen työtilassa.

Kuluneen vuoden aikana Helsinkiin on avattu kiihtyvällä tahdilla uusia kahviloita. Kiristyneessä kilpailussa moni on myös joutunut sulkemaan ovensa tai vähintään uudistamaan ilmeensä ja konseptinsa. Enää kuppi kultamokkaa ja raakapakastepulla ei riitä. Ihmiset etsivät kahviloista kokemuksia ja kiinnittävät entistä enemmän huomiota siihen mitä suuhunsa pistävät.

Hampuriin pääsee kätevästi lentämällä. Lentoaikaa Helsingistä tulee vain muutama tunti. Tällä kertaa minä kaipasin hitautta matkantekoon. Helsingistä lähtee lähes päivittäin laiva kohden Saksaa ja Travemündeä, joka sijaitsee lähellä Hampuria. Miksi ei siis matkustaisi Hampuriin laivalla?

Loppukesän tuulisen aurinkoisena iltapäivänä Helsingin kuuluisin hiekkaranta Hietaniemen ranta eli Hietsu on autio. Joku urhea auringonpalvoja makaa hietikolla ilman paitaa. Kanadanhanhiparvella on tilaa tepastella ympäriinsä.

Muotoilija Kasper Nyman.